lauantai 9. joulukuuta 2017

Väriä elämään

Nyt on saatu myös vähän väriä seinään \o/


Keittiökaapistot tulee tähän seinälle, siksi
ei ole kokonaan maalattu tuolla laasti-värillä


Yksi seinä tapetoitiin, maalattavalla tapetilla. Olemme olleet kyllä todella tyytyväisiä väreihin ja tuohon tapettiin, lopputulos näyttää hienolta.




Yhteen seinään meille ilmestyi halkeama tasoitusten ja pohjamaalauksen jälkeen. Ilmoitimme asiasta talotoimittajalle, ja he tarttuivat heti asiaan yhtään nikottelematta.

He leikkasivat palan seinästä pois ja laittoivat uuden kappaleen tilalle ja kittasivat saumat. Levy oli vaihdetusta kohtaa murusina, eli oli haljennut vaikka ulospäin sitä levystä aiemmin ollut havainnut. Hienosti sujui!



Meitä suositeltiin myös tekemään lattiasta tuleviin putkiin pienet betonipedit vedeneristyksen helpottamiseksi.

Kuvassa muotit. Lisäilen myöhemmin kuvat myös varsinaisista pedeistä.

Ja ulos asenneltiin sadevesiviemäreiden keräilykaivot. Olisi ne aiemminkin voinut asentaa. Ei vaan tullut laitettua. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Fiksailla noita vielä saa kun saadaan maankorkeudet kohdilleen.



Ensimmäisiä kodinkoneita on myös saapunut paikalle. Kieltämättä hieman liian aikaisin, mutta oli meitä kiinnostavia laitteita Black Friday -tarjouksissa..




Aloitettiin myös lattian "kosteustesti". Eli teipattiin noin neliön alalle muovi tiiviisti lattiaan, ja katsellaan sitten onko vuorokauden päästä ilmennyt kosteutta. Meidän lattiavalusta on niin kauan, että ei pitäisi asiasta olla epäselvyyttä, ja lattialämmityksetkin olleet jo pitkään päällä, mutta helppo se nyt on varmuuden vuoksi testata. Ja siksi testi nyt, että ensi viikolla pääsee todennäköisesti asentamaan ensimmäisiin huoneisiin lattiapintaa!



Ja yksi rästihomma tuli tehtyä, teknisessä tilassa oli pieni (tarkalleen ottaen 4,8mm) rako. Leikkasin ja asensin siihen pienen soiron kipsilevyä, ja tasoittelin. Katsotaan koska saan maalattua..



Ja nyt kun maalaukset on ohi, niin ollaan uskallettu ottaa jo ikkunatkin auki muovien alta. Tähän vuoden aikaan onkin tarvetta kaikelle mahdolliselle valolle mitä mahdollista.





Oikoluvun jälkeen totesin, että olipa jotenkin yltiöpositiivinen päivitys. Kaikki oli kivaa ja sillee. No, eipä kai tämä kauhean huonostikaan ole sujunut.

E: Piti silti jälkeenpäin käydä poistamassa pari hymiötä, ettei mene korniksi..


Kustannukset:
47) Sadevesien keräilykaivot, XX €




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti