lauantai 25. marraskuuta 2017

Hyvin etenee mutta edetköön.



Jaaha, mitäs kaikkea viime päivityksen jälkeen onkaan tapahtunut..?

No ainakin takka on nyt muurattu. Itse en tietenkään muurannut, vaan ihan ostettiin koko setti. Ja siksi siitä tulikin noin komia!


Takka muurattuna ja käyttövalmiina. Poltellaan talven yli näin ilman pinnoituksia ja luukkuja,
että näyttää sitten uuden veroiselta kun tulee ihmisiä ihmettelemään.


Niin, yllä olevaan kuvatekstiin selvennyksenä, kun ei ole tainnut tulla kertaakaan vielä mainittua, että rakennusprojektimme on siinä mielessä hieman poikkeuksellinen, että asuntomme on yksi kohde tulevilla Asuntomessuilla. Siksi siis takkakin pinnoitetaan vasta myöhemmin, ettei se sitten vahingossakaan ole tummunut luukun ympäriltä ennenkuin vieraat saapuvat. Vaikka tuskin se muutenkaan tummuu (ellei käyttäjässä sitten ole vikaa).


Ja ollaan me myös maalattu. Kertaalleen kaikki valkoisella pohjamaalilla, ja sitten kaikki valkoiseksi jäävät seinät vielä valkoisen sävyllä, joka meillä on paperinvalkoinen.

Valkoinen tasoitettu seinä siis maalattu valkoisella pohjamaalilla ja sen jälkeen paperinvalkoisella sävyllä.
Eli ei näitä kuvia sen enempää kannata laittaa,
 ei se valkoinen siitä miksikään muutu.


Yksi seinä on jo maalattu sävyllä, mutta laitetaan niistä sitten kuvia kun ovat vähän valmiimpia.



Tässä on vähän mallipaloja tulevista pintamateriaaleista,
kaikki on jo tilattukin ja saapuvat joulu- ja tammikuun aikana
Myös ovet saapuivat; väliovet, varaston ovi...


...sekä pääovi ja siihen kuuluva levikeosa.


Ensimmäiset vedeneristykset on myös tehty pesuhuoneeseen, enää tarvitaan laatat!

Tämän päälle vedettiin vielä yksi kerros eristettä,
kuten kuvasta näkyy vielä kuultaa kipsilevy läpi.

Myös pihassa on käynyt aika muljaus.


Laitettiin kauttaaltaan tulevien kivetysten alle routaeristeet..
..ja tehtiin autokatoksen täytöt, jotta päästään keväällä heti rakentamaan kun kelit paranee.





Kustannukset:
42) Tasoitustyöt, XXXX €
43) Sähkölaskut (lämmityskulut rakennusajalta), XXX-XXXX€
44) Ovet, XXXX €
45) Takka, XXXX €
46) Kodinkoneet, XXXX €

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti