perjantai 24. maaliskuuta 2017

Sokkeli pokkeli poks!




Laatikot purettu





Nyt on päästy hyvin eteenpäin ja ilme tontilla muuttunut totaalisesti. Laatikot purettiin ja niiden päälle nostettiin ontelosokkelit.
Ontelosokkelin nosto paikalleen

Kun sokkelit oli nostettu paikalleen ja hienosäädetty tarkasti oikeisiin kohtiin, seuraavana päivänä oli juotosvalujen aika. Eli kaikki saumakohdat valettiin, ja myös ontelolaatan ja paaluhatun väliin juotettiin betonia. Samalla valettiin myös terassin anturat. Vielä samana päivänä he asensivat sokkeleiden sisäpinnalle pystysuunnassa tulevat routaeristeet.



Seuraavaksi olikin taas oma vuoro. Vetelin jo valmiiksi olevat kaapelit (eli syöttäkaapeli ulkomittauskeskuksesta ja valokuitukaapelin) suojaputkessa sokkeleiden sisäpuolelle, sekä muutaman ylimääräisen suojaputken, joissa on vetonarut. Saa sitten myöhemmin vetää loput kaapelit, ja on siellä joku ihan vaan varmuuden varoiksikin, en vielä tiedä mihin tarvitaan mutta onpahan olemassa.


Suojaputkien jälkeen laitoin sokkelin sisäpuoliset vaakaeristeet.


Seuraavaksi vuorossa on tuuletuspaalujen ja patolevyn asentaminen. Vähän jo tuuletuspaalujen kanssa aloittelin (ja tuskailin), mutta palataan niihin kun olen saanut jotain aikaiseksi.

Sitten yksi aika positiivinen asia mikä tapahtui toissa päivänä: Perustusurakoitsija soitti ja sanoi että hän haluaisi vähän keskustella meidän sokkeleista. Peruspositiivinen luonteeni hieman hätkähti, ja pelästyin että mikä nyt mahtaa olla pielessä. Hän kysyi olenko huomannut että meille tuodut ontelolaatat ovat saaneet muutamia kolhuja. Vastasin rehellisesti että enpä juuri osaa noista sanoa, kun ei ole aiempaa vertailukohtaa. Eihän ne täydellisiä olleet mutta enpä niin odottanutkaan. No urakoitsija oli sitä mieltä ettei hän ole tuollaisia asiakkaalleen myynyt, ja oli ottanut yhteyttä ontelolaattavalmistajaan ja lähettänyt heille kuvia. Tehtaalla oltiin samaa mieltä, ei täytä heidän laatuvaatimuksia.

Seuraavaksi meitä kysyttiinkin, että olemmeko pahoillamme jos he hoitavat sokkeleiden pinnoituksen, meidän tapauksessa "maalaamisen". Ja sain samalla luennon että kyse ei ole maalaamisesta, koska se ei kestä, vaikka sokkelimaaleja markkinoilla vuosittain tuodaankin. Kyse on kiviväristä joka on huokoisempaa ja antaa ontelolaatan pinnan hengittää, eikä näin synny halkeamia pintaan (niinkuin monesti näkee).

No arvata saattaa oltiinko pahoillaan, totta kai meille sopii. Ja täytyy sanoa että jos urakoitsija ei olisi meidän puolia tässä asiassa pitänyt niin en olisi itse osannut valittaa. Hieno juttu, kyllä taas tuli hyvä mieli!

Kustannuksia:

7.3) Sokkelit asennettu, XXXX €
15) Kolme suojaputkea vetonaruilla, XX-XXX €
16) Maadoituskaapeli ryhmäkeskukselle, XX €
17) Tuuletuspaalut, XXX €

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Betoni kovettuu

Hieman hiljaisempi vaihe menossa, mutta seuraavaksi kun tapahtuu niin alkaa jo näkymäänkin jotain.

Paalujen päälle on nyt valettu paaluhatut, joiden päälle sokkelielementit sitten asennetaan. Valu vaatii muutaman päivän kuivuakseen, ja kun iski aika kovat pakkaset heti pari päivää valun jälkeen (-15 astetta), niin se aiheutti pientä viivästystä. Vielä kun perustusten tekijöillä on ensi viikolla ansaittu talvilomaviikko, niin otettiin tähän kohtaan pieni hengähdystauko ennen sokkeleita.
Valumuotti
Paaluhatun raudoitus




Onneksi ollaan varattu pohjatöiden tekemiseen runsaasti puskuriviikkoja. Olisi sangen epämiellyttävää jos perustukset eivät vielä olisikaan valmiit kun talotoimittaja tulee pystyttämään taloa. Kannattaa siis mahdollisuuksien mukaan varata aina ylimääräistä aikaa työvaiheisiin, ei koskaan tiedä mitä viivästyksiä projekti tuo tullessaan.

Muutaman kustannuksen haluaisin ottaa esille tässä kohtaa.

Yksi rakentajan parhaista tukipilareista on vastaava työnjohtaja. Hänen valitsemisensa on todella tärkeä vaihe projektissa, ja siihen kannattaa panostaa. Vaikka joutuisi vähän raottamaan lompakkoa, niin se voi projektin aikana säästää vielä paljon rahaa, varsinkin jos itse on kokematon rakennusalalla.

Projektissa kuuluu olla myös kvv-iv-vastaava. Ja täällä Porissa pitää olla myös vastaava rakennesuunnittelija, yleensä sama joka tekee perustussuunnitelmat. Tätä ei vaadita joka kunnassa.

Sitten yksi kustannuserä, joka kannattaa ottaa huomioon, on kaiken näköiset pikkuostokset joita tulee tehtyä projektin aikana, kuten hengityssuojaimia, hanskoja, yms. En aio tänne nyt jokaista pikkuostosta kuitenkaan eritellä, koska se tekisi kustannusrakenteesta liian sekavan, tyydytään vain toteamaan että muutama satanen kannattaa varata siihen.

10) Vastaava työnjohtaja, XXXX €
11) Kvv-iv- vastaava, XXX €
12) Vastaava rakennesuunnittelija, XXX €
13) Pikkuostokset (suojaimet yms.), XXX €
7.2) Perustukset, lasku anturoiden valusta, XXXX €
14) Routaeristeet, sokkelin sisäpintaan, sekä vaakaeristeet sisä- ja ulkopuolelle, XXX - XXXX €

Meillä menee talon routasuojaukseen n. 300 neliötä routaeristeitä. Lisää tulee menemään sitten aikanaan autokatoksen ruotaeristykseen, sekä pihakivetyksen routasuojaukseen, mutta niiden ostamisen jätin myöhemmäksi. Lainasimme sukulaisilta VW Transporteria, siihen mahtuu yllätyksekseni vain neljä pakettia styroksia kerrallaan, ja 25 pakettia tarvittiin. Onneksi lähin rautakauppa oli myös halvin, oli aikamoista edestakaisin ajelua ennen kuin paketit oli tontilla. Jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä kannattanut lainata peräkärryä..



Lopuksi vielä yksi opetus. Kannattaa odottaa että saa leimatut rakennuslupakuvat ennenkuin alkaa oikeasti mitään tekemään. Niissä saattaa tulla vielä yllätyksiä, vaikka kokeneemmat tekijämiehet sanoisivat että kyllä kaikki on selvää, ja on ennenkin tehty jne. Meillekin muuttui talon lattiapinnan korko leimatuissa kuvissa, ja kenelläkään ei ollut aavistustakaan että se tulee muuttumaan. Oli aika pienestä kiinni ettei tullut lisälaskua, joka olisi voinut olla tuhansia euroja. Eli olkaa todella valppaana, älkääkä tuudittautuko siihen että ammattilaiset 100% varmasti tietävät mitä tekevät.

Kaikenlaisia laskelmia tulee tehtyä lähimmän paperin kulmaan
tarjouspyyntöjä varten (routaeristeet, autokatos, pihakivetys..)